Värtön Taksi Oy
~ Tuhansien asiakkaiden ja miljoonien kilometrien jälkeen, päämäärä on aina sama. Missiona on tarjota asiakkaille aina turvallista ja laadukasta palvelua. Meille asiakas on aina ykkönen!~
~ juuret syvällä Oulun taksitoiminnan alkamisessa! ~
Värtön Taksi Oy on perustettu yhtiömuodon muutoksen seurauksena 2013. Yhtiön nimi kertoo perustajan asuinpaikan. Perustajalla on kuitenkin kokemusta taksialasta jo 1970-luvulta lähtien.
Värtön Taksin taksitoiminnan juuret menevät aina Oulun ensimmäisten taksien syntymiseen saakka. Perustajan äidin eno Iikka Peninkangas oli jo vossikan kuljettajana ennen autojen tuloa Oulun katukuvaan. Kun taksitoiminta autoilla käynnistettiin, Iikka oli ensimmäisten joukossa ja valitsi taksiautonsa numeroksi 16, kun se oli ollut hänen vossikkansa numero. Taksi 16 sai aloittaa Erottajan taksina ja heidän asemapaikkansa oli Oulun paras, Seurahuoneen, nykyisen kaupungintalon edustalla.
Taksi 16 onkin Värtön Taksin perustajan ensimmäinen taksi, jonka hän tosin sai oman taksikuljettajakokemuksensa kautta, eikä suvun perintönä.
Yrityksen perustajalla on vankka kokemus taksialasta siis paitsi oman kokemuksensa myös suvun kautta. Tuiran synnytyslaitokselta alkanut silloisen pienen poikalapsen ensimmäinen kyyti kotiin tulikin isoisän Pobeda-taksilla. Perustajan isän kyydissä, joka toimi myös aikoinaan taksinkuljettajana. Suvussa on ollut tai on peräti kahdeksan taksiyrittäjää, joten taksiala on tullut ikään kuin verenperintönä.
Tämä ei kuitenkaan ole syy taksitoimintaan, vaan halu työskennellä ihmisten kanssa ja antaa heille taksipalveluja, jotta he pääsevät turvallisesti ja hyvän palvelun saattelemana milloin millekin haluavat.
Nykyisin Värtön Taksilla on viisi autoa, yksi farmariautoa ja neljä tila-autoa, joka mahdollistaa paari- ja invataksipalvelut ja kahdeksan hengen kuljetukset. Tämä kuvastaa yrityksen strategiaa seurata koko ajan henkeä ja pyrkimystä olla koko ajan yhteiskunnan muutoksessa mukana. Tämän ovat havainneet myös asiakkaat, jota osoittaa koko ajan kasvanut vakioasiakkaiden joukko.
Yrittäjä – Jorma Päätalo
Missio
Värtön Taksin tavoitteena on tarjota asiakkaalle laadukasta ja viihtyisää asiakaspalvelua niin, että asiakas haluaa valita Värtön taksin myös jatkossa!
”Meillä asiakas on aina ykkönen!”.
Visio
Haluamme tarjota asiakkailemme korkealaatuista taksipalvelua ajan uusimpien trendien mukaan!
”Kun tarvitset korkealaatuista taksipalvelua, niin soita Värtön Taksi!”
Arvot
Värtön taksin tavoitteena on kuljettaa asiakas turvallisesti haluamaansa kohteenseen.
Me Värtön taksissa haluamme, että asiakas on niin tyytyväinen saamansa palveluun, että haluaa valita meidän jatkossakin.
Haluamme tarjota sellaista taksipalvelua, johon asiakas voi luottaa.
Ystävällisyys on meidän strategiamme kulmakiviä, niinpä haluamme asiakkaan muistavan meidät ystävällisestä palvelusta.